Kirjatiedot

Kun ihminen ikääntyy, hän muistelee usein menneitä. Varsinkin niitä aikoja, hetkiä, ihmisiä, tekemisiä ja tapahtumia, jotka ovat jättäneet vahvoja muistikuvia ja tunnekokemuksia mielen sopukoihin. Näin on käynyt minullekin.
Yhteistä taivaltani Harri Kirvesniemen kanssa muistelen lämmöllä. Kun urheilukipinän sytyttämä kolmetoistavuotias poika, pyrkimättäkään peittelemään innostustaan, katsoo suoraan silmiin ja ilmoittaa olevansa halukas harjoittelemaan tavoitteellisesti – en voinut aavistaa, että edessäni seisoi yksi huippu-urheiluhistoriamme lahjakkaimmista urheilijoista.
Kuudentoista arvokisan miehenä, saavutuksenaan yksi maailmanmestaruus ja kolmetoista muuta arvokisamitalia, Harri loi uran, jonka seurauksena hänen nimensä yhteydessä käytettiin joskus sanaa hiihtoikoni. Tässä kohden nimitys tarkoittanee sitä, että hänestä tuli yksi suomalaisen urheiluelämän menestyksen ja arvostuksen symboli.
Pari kolme vuosikymmentä sitten tuntui siltä, että Harrin tunsi lähes koko Suomen kansa. Nyt on tilanne toinen. Nuoremmille ja ehkä vähän vanhemmillekin ikäluokille hänen persoonansa ja kokonaissaavutuksensa ovat hämärän peitossa. Lahden MM-hiihdot 2001, niiden kohtuuttomat ja ylimitoitetut jälkinäytökset jättävät varjoon suuren urheilijan ja hänen poikkeuksellisen mittavat saavutuksensa.
Kestävyyslajeissa tie unelmien täyttymykseen voi olla pitkä ja vaativa. Kun Harri voitti 15 kilometrin perinteisen hiihdon Lahden MM-hiihdoissa 1989, hän oli harjoitellut jo 18 vuotta tinkimättömästi ja määrätietoisesti kohti suurta unelmaansa. Matkaksi muutettuna hänen siihenastiset  iihto-
ja juoksulenkkinsä vastasivat 118 matkaa Hangosta Utsjoelle eli 59 kertaa Suomi päästä päähän!
Olin tuossa matkanteossa mukana tiiviisti lähes kaksi vuosikymmentä. Siihen mahtui harjoitusten ja kilpailujen seuraamista, lukemattomia yhteisiä palavereita, puhelinkeskusteluja, kirjeenvaihtoa, leireillä käyntejä, osallistumista valmentajakoulutukseen, hyvin paljon valmennuksen suunnittelua, seurantaa ja analysointia sekä itsensä kehittämistä valmentajana. Herpaantumatonta otetta 24/7 – hengessä.
Muisteluni keskittyvät vuosiin 1971- 1982, Harrin pitkän uran ensimmäiseen vuosikymmeneen, siihen ajanjaksoon, jonka aikana hän raivasi tiensä hopeasompahiihtäjästä hiihtomaailman huipulle. Uskomatonta, että hän tämän jälkeen säilytti lähes parinkymmenen vuoden ajan asemansa maailman huipulla yhä uusien hiihtäjäsukupolvien rynnistyksessä.

Muisteluissa avautuu näkymiä myös sen aikaisiin olosuhteisiin ja ilmapiiriin
1980-luvun vaihde oli merkittävää aikaa suomalaisessa hiihtokulttuurissa. Metsämiesten, rajavartijoiden, poliisien ja muiden fyysisperäisten ammattien ohella lajin pariin alkoi rekrytoitua yhä enemmän opiskelijoita. Harri Kirvesniemeä ja Kari Härköstä pidettiin Suomen hiihdon ensimmäisinä ”akateemikkoina”.
Suomen hiihdon valmennusjärjestelmää alettiin tuolloin kehittää systemaattisesti ja voimaperäisesti. Jyväskylän yliopisto aloitti panostuksen hiihdon tutkimukseen ja valmentajakoulutukseen. Uudet kuviot saivat ristiriitaisen vastaanoton. Tieteellisestä valmennuksesta tuli monille kirosana.
Kilpahiihdon kansainvälinen harrastuspohja alkoi nopeasti laajeta. Perinteisten hiihtomaiden, Norjan, Ruotsin, Suomen, Neuvostoliiton, DDR:n ja Länsi- Saksan rinnalle alkoi tulla uusia maita kuten Italia, Ranska, Sveitsi ja Itävalta. Yksittäisiä mitalisteja saatiin myös Bulgariasta, Puolasta ja USA:sta.
Aineistossani on runsaasti lainauksia lehdistön edustajien haastatteluista ja kolumneista. Ne antavat kulloisiinkin ajankohtiin ja Harrin eri kehitysvaiheisiin sellaista ”tuoreutta”, johon oma jälkikäteinen muisteluni ei voi millään yltää.
Kohdistan nämä muisteluni sille hiihtourheilun ystäväjoukolle, joiden mielissä ja sydämissä Harri on edelleenkin suuri suomalainen, niin monia ilonhetkiä tuottanut hiihtosankari, skidningens Herr Gentleman.
Lämpimät kiitokseni kaikille teille, jotka olette eri tavoin auttaneet minua tässä urakassani: aineiston tuottamisessa, tiedon välittämisessä, ei vähiten henkisessä tukemisessa.

Mikkelissä kevättalvella 2016
Jorma Manninen
P.S. Teoksen nimi on peräisin Juha Miedon tokaisusta vuonna 1979 Joutsan Hiihtojen yhteydessä. 20-vuotias Harri Kirvesniemi oli jo silloin matkalla kohti suomalaista – ja myöhemmin kansainvälistä – hiihtokärkeä, ja sen oli myös Mietaa pannut merkille.